Viime päivinä mediassa kuohuttaneet hallituksen säästöpäätökset saivat minutkin inspiroitumaan uuteen mielipidepostaukseen. Lupaan tasapuolisuuden nimissä kritisoida niin hallitusta kuin kansalaisia jotka täyttävät minunkin facebook etusivun ruikutuskommenteillaan.
No niin hyvät lukijani tässä sitä nyt olisi, täyslaidallinen sitä itseään:
Suomen tasavallan hallitus, tuo tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edelläkävijä. Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus. Näiden sanojen merkitystä kannattaa jokaisen miettiä. Ovathan nämä kaikille meille suomalaisille hyvin tärkeitä sanoja. Rakasta kotimaatamme markkinoidaan näillä sanoilla ja näihin kolmeen sanahirviöön kulminoituu hyvinvointimme.
Nyky-yhteiskuntaa ajatellen mieleeni nousee kuitenkin kysymys, toteutuuko tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eri yhteiskuntaluokissa? Kohdellaanko kaikkia samalla tavalla? EI!
Uuden verotuspäätöksen nojalla rikkaat, yli 100 000 €/vuodessa tienaavat joutuvat maksamaan Solidaarisuusveroa. Eikö juuri tässä tapauksessa rikkaat ja köyhät aseteta eriarvoiseen tilanteeseen? Ja miksi nimi Solidaarisuusvero? Lisääkö tämä vero rikkaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta tässä yhteiskunnassa? Rikkaat maksavat jo nytkin huomattavasti suurempaa veroa kuin vähävaraiset, miksi tätä kuilua täytyy entisestään kasvattaa? Rikkaat veronmaksajat ovat tämän nykyisen korttitalorakennelman kantavia elementtejä, mitä tapahtuu kun kantavat elementit poistetaan? Aivan!
Pahimmassa tapauksessa tässä voi käydä niin että rikkaat eivät enää tyydykään maksamaan kallista veroa tekemästään työstä vaan siirtyvät maksamaan verojaan toisaalle. Näin on jo käynytkin ja nykyisellä toimintamallilla trendi tulee varmasti jatkumaankin.
Tottakai vähävaraisemmat kansalaiset hihkuvat onnesta. Kerrankin otetaan oikeasta paikasta! Tämä onni on kuitenkin hyvin lyhytaikaista, sillä voitto ei olekaan niin suloinen. Köyhätkin joutuvat kiristämään vyötään. Rahoja ei kuitenkaan oteta suoraan heidän palkastaan vaan alvin muodossa, tietty tämä korotus koskee rikkaitakin. Taas nostetaan jo niin kalliin ruuan hintaa! Miten tässä nyt enää kukaan pärjää? Ei ole enää leipään varaa, no hemmetti! Ostakaa perunaa! Se on halvempaa ja ravintoarvokin on huomattavasti korkeamalla kuin leivän.
Koska nämä taparuikuttajat ovat tyytyväisiä? Pitääkö valtion tarjota luksusasunto Ullanlinnasta merinäköalalla ja täydellä ylläpidolla? Luonnollisesti tästä luksusasunnosta pitää huolta suuri palvelusväki.
Siis voi helvetti sentään! Ymmärtäkää hyvät köyhät ruikuttajat ettei kukaan tule teille kotiovelle sitä lottovoittoa tarjoamaan! Ihan on itse tehtävä asioiden eteen jotakin, niin ne rikkaatkin on tehneet! Lottovoitto on muutenkin todella huono ja tyhmä tapa yrittää rikastua, todennäköisyys on melko olematon ja uskokaa tai älkää mutta ne lottopotit muodostuu juuri niistä rahoista joita sysätään veikkauksen peleihin äkkirikastumisen toivossa! Sen miljoonan voi ansaita ihan vaan työnteollakin, ihan oikeesti.
Yhteenvetona uskallan väittää että köyhyys ja tyhmyys kulkevat käsi kädessä, köyhät eivät vaan ole riittävän älykkäitä rikastumaan.
Palaan vielä hetkeksi hallitukseen. Ymmärtääkseni 100 000 € vuosituloihin voi tässä maassa yltää johtajat ja muut vastaavat merkittävässä roolissa olevat. Voisin kuvitella että uuden lain myötä yritysjohdolla madaltuu kynnys siirtää työvoimaa muihin maihin halvempien kustannusten perässä. Kyllähän nytkin saa lähes viikoittain lukea kuinka suuret suomalaiset yritysjätit vähentävät työvoimaa suomesta, se ei vaan kannata.
Sitten vielä tämä alv. korotus, Kuinkahan monta pattia on kohonnut yksityisyrittäjien otsaan eilen illalla kun he ovat hakanneet päätään seinään purkaakseen kiukkuaan? Vastareaktiona tähän valtion pelastustoimeen saapuu taas keskuuteemme pelottava mörkö, harmaa talous. Ensi kerralla kampaamossa tuttu kampaajasi saattaa tarjota palveluitaan hieman halvemmalla kun maksat käteisellä, kortilla hän joutuu valitettavasti veloittamaan enemmän kun mihin olet totttunut.
Hyvät lukijat, reaktiolla on aina vastareaktio ja aina se ei ole kaunista katsottavaa.
Kiitos ja anteeksi, aurinkoista viikonloppua!
perjantai 23. maaliskuuta 2012
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Hoitovirhe!
Melkein 7 kk sitten kaksi hämmentynyttä aikuista käveli Kätilöopiston sairaalan pihalla kohti autoaan. Mukanaan heillä oli kaukalossaan tuhiseva pieni ihmisen alku. Tästä hetkestä alkoi aivan uudenlainen elämä jollaista kumpikaan näistä aikuisista ei osannut kuvitellakaan. Miten joku niinkin pieni ihminen voikaan saada niin valtavan muutoksen aikaan. Kaksi aikuista on liitetty yhteen loppuelämäkseen tämän pienin nyytin kautta.
Kotona ihmeteltiin väsynein silmin uutta tulokasta ja pikkuhiljaa asiat alkoivat edetä omalla painollaan.
Se täytyy kyllä sanoa että kotiäidin roolissa ajantaju katoaa lähes tyystin. On aivan sama onko maanantai vai perjantai, samat rutiinit toistuvat päivästä toiseen.
Huomaamatta intiaanikesä muuttui syksyksi ja eräänä aamuna maa oli jo peittynyt valkoiseen lumipeittoon. Nyt jo kevät kolkuttelee ovella ja haaveet kesästä lämmittävät talven kohmettamaa mieltä.
Kotiäitiys on myös suurta itsetutkiskelun aikaa. Tuskin koskaan olen ehtinyt miettiä omaa elämääni niin paljon kuin viimeisen puolen vuoden aikana. Mitä haluan tehdä isona? Mikä voisi olla se unelmatyöni? Menenkö ylipäätään töihin vaiko kenties opiskelemaan?
Kotiäidin on aivan liian helppo uppotua omaan elämäänsä lapsensa kanssa neljän seinän sisään. Sen sijaan että kavereita ja ystäviä tapaisi harrastuksissa ja iltariennoissa, kotiäidin täytyy järjestää aikaa kavereidensa kanssa. Tämä ei ole kuitenkaan niin helppoa miltä se kuulostaa. Oma elämä pyörii vauvan aikataulun ympärillä. Aktiivisin aika on päivällä jolloin suurin osa kavereista on töissä, jäljelle jää vain siis muut kotiäidit jotka elävät samaa vuorokausirytmiä.
Myöhäiset iltapalat punaviinin äärellä vaihtuvat iltapuuroon klo 20.00 ja sen jälkeen unten maille.
Jotta ei kokonaan putoaisi pois sosiaalisesta oravanpyörästä, täytyy ihmiskontakteja hakea sieltä missä niitä on tarjolla. Tässä tapauksessa siis kanssasisarista, muista kotiäideistä.
Olen vain huomannut omalla henkilökohtaisella tasollani ettei minulla ole oikein mitään keskusteltavaa suurimman osaa kotiäitien kanssa. Elämä ja keskustelunaiheet pyörivät kakkavaippojen ja soseiden teon ympärillä.Vaikka nämä aiheet ovat tiiviisti mukana minunkin arjessani, en silti jaksa kokoajan olla niistä puhumassa. Kyllä ne vaipat joka päivä saadaan vaihdettua vaikkei siitä tehdäkään syväluotaavaa analyyttista keskustelua.
En usko että nämä nykyiset äidit ovat aina keskustelleet kakkavaipoista ja parhaasta tavasta tehdä perunasosetta vauvalle. Mitä tapahtuu äideille kun lapsi tulee mylläämään oman maailman päälaelleen? Mihin unohtuu tyttömäiset höpötykset meikeistä, korkokengistä ja uusimmista julkkisjuoruista? Äidit kuitenkin meikkaavat edelleen, medialta on nyky-yhteiskunnassa mahdoton välttyä ja olenpa jopa nähnyt äitejä työntämässä lastenvaunujaan kengät jalassa!
Miksi siis näistä asioista ei voi edelleen puhua niinkuin ennenkin. Onko syvällisempää ja ajankohdalle paremmin sopivaa pitää yllä suurta vertailua siitä mikä onkaan se paras ja toimivin vaippamerkki? Tärkeitähän tietty nämä vaippa-asiatkin ovat mutta eikö oikeasti muut äidit kaipaa puhua niistä asioista josta höpötettiin ennen lapsia?
Kuten kaikkeen, minulla on tähänkin oma teoriani. Sairaalassa synnyttämässä ollessani on tapahtunut hoitovirhe! Jostain syystä minulle ei tehty lobotomiaa niin kuin monelle muulle äidille tehdään. Pääkopastani ei poistettu sitä lohkoa joka luo aikaan tarvetta keskustella omista asioista ja ajatella välillä muutakin kuin vauvaan liittyviä asioita. Tämän puutteen kanssa joudun elämään ja ylläpitämään omaa pientä vastarintaliikettäni, kyllä äidit osaavat puhua muustakin kuin vauvoistaan.
Kotona ihmeteltiin väsynein silmin uutta tulokasta ja pikkuhiljaa asiat alkoivat edetä omalla painollaan.
Se täytyy kyllä sanoa että kotiäidin roolissa ajantaju katoaa lähes tyystin. On aivan sama onko maanantai vai perjantai, samat rutiinit toistuvat päivästä toiseen.
Huomaamatta intiaanikesä muuttui syksyksi ja eräänä aamuna maa oli jo peittynyt valkoiseen lumipeittoon. Nyt jo kevät kolkuttelee ovella ja haaveet kesästä lämmittävät talven kohmettamaa mieltä.
Kotiäitiys on myös suurta itsetutkiskelun aikaa. Tuskin koskaan olen ehtinyt miettiä omaa elämääni niin paljon kuin viimeisen puolen vuoden aikana. Mitä haluan tehdä isona? Mikä voisi olla se unelmatyöni? Menenkö ylipäätään töihin vaiko kenties opiskelemaan?
Kotiäidin on aivan liian helppo uppotua omaan elämäänsä lapsensa kanssa neljän seinän sisään. Sen sijaan että kavereita ja ystäviä tapaisi harrastuksissa ja iltariennoissa, kotiäidin täytyy järjestää aikaa kavereidensa kanssa. Tämä ei ole kuitenkaan niin helppoa miltä se kuulostaa. Oma elämä pyörii vauvan aikataulun ympärillä. Aktiivisin aika on päivällä jolloin suurin osa kavereista on töissä, jäljelle jää vain siis muut kotiäidit jotka elävät samaa vuorokausirytmiä.
Myöhäiset iltapalat punaviinin äärellä vaihtuvat iltapuuroon klo 20.00 ja sen jälkeen unten maille.
Jotta ei kokonaan putoaisi pois sosiaalisesta oravanpyörästä, täytyy ihmiskontakteja hakea sieltä missä niitä on tarjolla. Tässä tapauksessa siis kanssasisarista, muista kotiäideistä.
Olen vain huomannut omalla henkilökohtaisella tasollani ettei minulla ole oikein mitään keskusteltavaa suurimman osaa kotiäitien kanssa. Elämä ja keskustelunaiheet pyörivät kakkavaippojen ja soseiden teon ympärillä.Vaikka nämä aiheet ovat tiiviisti mukana minunkin arjessani, en silti jaksa kokoajan olla niistä puhumassa. Kyllä ne vaipat joka päivä saadaan vaihdettua vaikkei siitä tehdäkään syväluotaavaa analyyttista keskustelua.
En usko että nämä nykyiset äidit ovat aina keskustelleet kakkavaipoista ja parhaasta tavasta tehdä perunasosetta vauvalle. Mitä tapahtuu äideille kun lapsi tulee mylläämään oman maailman päälaelleen? Mihin unohtuu tyttömäiset höpötykset meikeistä, korkokengistä ja uusimmista julkkisjuoruista? Äidit kuitenkin meikkaavat edelleen, medialta on nyky-yhteiskunnassa mahdoton välttyä ja olenpa jopa nähnyt äitejä työntämässä lastenvaunujaan kengät jalassa!
Miksi siis näistä asioista ei voi edelleen puhua niinkuin ennenkin. Onko syvällisempää ja ajankohdalle paremmin sopivaa pitää yllä suurta vertailua siitä mikä onkaan se paras ja toimivin vaippamerkki? Tärkeitähän tietty nämä vaippa-asiatkin ovat mutta eikö oikeasti muut äidit kaipaa puhua niistä asioista josta höpötettiin ennen lapsia?
Kuten kaikkeen, minulla on tähänkin oma teoriani. Sairaalassa synnyttämässä ollessani on tapahtunut hoitovirhe! Jostain syystä minulle ei tehty lobotomiaa niin kuin monelle muulle äidille tehdään. Pääkopastani ei poistettu sitä lohkoa joka luo aikaan tarvetta keskustella omista asioista ja ajatella välillä muutakin kuin vauvaan liittyviä asioita. Tämän puutteen kanssa joudun elämään ja ylläpitämään omaa pientä vastarintaliikettäni, kyllä äidit osaavat puhua muustakin kuin vauvoistaan.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Vallanjakoa Robin Hoodin tyyliin
Ei ole helppoa tämä blogimaailmaan uppoutuminen. Nyt viimein, muutaman nakerretun kynnen ja tukon päästä revittyjä hiuksia jälkeen ehkä sain onnistuneesti lisättyä blogini blogilistaan! Nyt on siis mahdollista saada joku satunnainen lukijakin blogiini!!! :)
Eilen automatkalla satuin kuuntelemaan Radio Rockin viikon koottuja ja huomio keskittyi erityisesti Korporaation vieraaseen Sippo Kähmiin. Tämä rääväsuu poliitikon poikanen kuulutti suureen ääneen kommunismin ja tasa-arvon puolesta. Ajankohtaisia ja kuuluttamisen arvoisia asioitahan nuo tottakai ovat... ainakin se tasa-arvo. Tätä radio showta kuunellessani en kuitenkaan voinut hillitä naurunpyrskähdyksiäni. Tällä kyseisellä äänitorvella oli paljonkin sanottavaa, jopa niin paljon ettei kukaan muu juurikaan saanut suunvuoroa. Argumentteina toimi tutut ja turvalliset vähäosaiset vs. hyvätuloiset, kapitalismi suomessa ja riipaistiinpa keskustelussa Kreikan kriisiäkin ja Euroopan haurasta tilaa.
Tästä huvittavastakin radiohaastattelusta inspiroituneena lähden itsekin mukaan tähän suuren keskusteluun.
Itse en hyvällä tarhdollakaan osaa osoittaa suurta kunnioitusta Sippo Kähmin kaltaisia suupaltteja kohtaan. Päivänpolttavista aiheista kyllä osataan raakkua ja omat mielipiteet tuodaan suureen ääneen esille. Kovinkaan syvällisiä perusteluja näille mielipiteille ei juurikaan löydy.
Ei Suomikaan täydellinen paikka ole elää tai varsinkaan yrittää. Jotenkin vaan tuntuu että suurimpaan ääneen epäkohtia tuovat esille ne jotka eivät ole siellä parhaiten tienaavien joukossa. Ilmeisesti kaupan kassojen ja siivoojienkin täytyisi tienata saman verran kuin yritysjohtajien ja huippulääkäreiden.
Maailma kuitenkin on julma paikka jossa kaikki eivät ole samalla viivalla. Suomessa kuitenkin on isommassa mittakaavassa ajatellen asiat ihan pirun hyvin! Vaikkei sinulla olisi mitään työtä tai olisit kyvytön tekemään mitään työtä silti pankkitilille tulee säännöllisin väliajoin rahaa.
Ainut mitä sinun tarvitsee tehdä rahasi eteen on istua verkkarit jalassa sohvalla ja kaivaa nenää. Kyse ei ole suurista summista mutta suhteutettuna vaivannäköön.. melko helppoa rahaa sanoisin. Näin ei kuitenkaan ole monessa muussa maassa.
Onko nykyajan työssäkäyvät tottuneet liian hyvään kun tavallinen perusduuni ei enää kelpaakaan, varsinkaan sillä tavallisella perusduunarin palkalla?
Tässä vaiheessa viimeistään kuuluu alkaa mölisemään kasvavista luokkaeroista ja ihmisten eriarvoisuudesta... Rikkailla on asiat paremmin kuin köyhillä ja muuta liibalaabaa, rikkaat elää kauemmin koska köyhimmillä ei ole varaa terveydenhuoltoon. Käsittääkseni suomen sosiaalirakenne mahdollistaa kaikista köyhimpienkin terveydenhuollon. Mikäli köyhällä ei itse ole varaa maksaa lääkärikulujaan niin valtio auttaa. Valtion auttavaan kassaan taasen virtaa rahaa niiden rikkaiden verorahoista. Niin kauan kun Suomessa on rikkaita veronmaksajia toimii sosiaalitukikin.
Kaikki eivät kuitenkaan voi olla niitä rikkaita, eikä niin kuulukaan olla. Maailma tarvitsee roskakuskeja ja siivoojiakin. Silti ihmettelen mikä siinä on niin vaikeaa olla tyytyväinen elämäänsä vaan sen sijaan täytyy velloa paskassa fiiliksessä ja oikein kasvattaa katkeruuden muuria ympärillään. Persepektiiviä hyvät valittajat! Suomessa ihmisistä kuitenkin huolehditaan valtion kustannuksella. Täällä ei tarvitse kuolla nälkään tai kylmyyteen. Eri asia on sitten jos joku juoppo vetää pään täyteen Sorbusta ja sammuu luimhankeen sillä seurauksella ettei aamulla enää herääkään siitä. Tämä on juopon oma valinta, ei yhteiskunnan syytä.
Tästä onkin hyvä rakentaa aasinsilta tasa-arvoon. Nykypäivänä tuntuu tasa-arvon merkitys muuttuneen melko radikaalisti siitä mitä sanan luulisi tarkoittavan.
Minulle tasa-arvo tarkoittaa tasapuolista kohtelua sukupuoleen, ikään tai tulotasoon riippumatta. Mistä siis johtuu että moni äänensä kuuluville saanut mielenilmaisija haluaisi nimenomaan vaikuttaa parempituloisten elämään parantaakseen heikompituloisten oloja? Onko tämä sitten tasa-arvoa, viedään rikkailta, annetaan köyhille?
Eikö se juuri tarkoita sitä että vähempi varaisia suositaan rikkaampien kustannuksella. Aika häilyvää tasa-arvoa minusta. Progressiivisen verotuksen ansiosta nämä parempituloiset jo muutenkin maksavat suhteessa enemmän veroja kun pienituloiset. Halutaanko tätä kuilua entisestään kasvattaa?
On jo melkein vääryyttä tienata hyvin tässä maassa. Sitä halveksitaan ja mikäli vielä erehdyt näyttämään parempaa elintasoa ulospäin saat vastineeksi halveksuvia katseita ja automaattisesti kapitalistin leiman otsaasi!
Kateus on sairautta pahimmillaan sillä se saastuttaa mielen ja saa uhrinsa ajatusmaailman vääristymään. Mikäli on oltava kateellinen jollekin paremmista elinoloista, silloin kuuluisi olla myös kateellinen siitä vaivannäöstä mitä tämä parempituloinen on joutunut näkemään elintasonsa eteen. Ajatella pintaa syvemmälle, sillä totuus ja vaaditut uhraukset eivät ehkä olekaan enää sen kateuden arvoisia.
Eilen automatkalla satuin kuuntelemaan Radio Rockin viikon koottuja ja huomio keskittyi erityisesti Korporaation vieraaseen Sippo Kähmiin. Tämä rääväsuu poliitikon poikanen kuulutti suureen ääneen kommunismin ja tasa-arvon puolesta. Ajankohtaisia ja kuuluttamisen arvoisia asioitahan nuo tottakai ovat... ainakin se tasa-arvo. Tätä radio showta kuunellessani en kuitenkaan voinut hillitä naurunpyrskähdyksiäni. Tällä kyseisellä äänitorvella oli paljonkin sanottavaa, jopa niin paljon ettei kukaan muu juurikaan saanut suunvuoroa. Argumentteina toimi tutut ja turvalliset vähäosaiset vs. hyvätuloiset, kapitalismi suomessa ja riipaistiinpa keskustelussa Kreikan kriisiäkin ja Euroopan haurasta tilaa.
Tästä huvittavastakin radiohaastattelusta inspiroituneena lähden itsekin mukaan tähän suuren keskusteluun.
Itse en hyvällä tarhdollakaan osaa osoittaa suurta kunnioitusta Sippo Kähmin kaltaisia suupaltteja kohtaan. Päivänpolttavista aiheista kyllä osataan raakkua ja omat mielipiteet tuodaan suureen ääneen esille. Kovinkaan syvällisiä perusteluja näille mielipiteille ei juurikaan löydy.
Ei Suomikaan täydellinen paikka ole elää tai varsinkaan yrittää. Jotenkin vaan tuntuu että suurimpaan ääneen epäkohtia tuovat esille ne jotka eivät ole siellä parhaiten tienaavien joukossa. Ilmeisesti kaupan kassojen ja siivoojienkin täytyisi tienata saman verran kuin yritysjohtajien ja huippulääkäreiden.
Maailma kuitenkin on julma paikka jossa kaikki eivät ole samalla viivalla. Suomessa kuitenkin on isommassa mittakaavassa ajatellen asiat ihan pirun hyvin! Vaikkei sinulla olisi mitään työtä tai olisit kyvytön tekemään mitään työtä silti pankkitilille tulee säännöllisin väliajoin rahaa.
Ainut mitä sinun tarvitsee tehdä rahasi eteen on istua verkkarit jalassa sohvalla ja kaivaa nenää. Kyse ei ole suurista summista mutta suhteutettuna vaivannäköön.. melko helppoa rahaa sanoisin. Näin ei kuitenkaan ole monessa muussa maassa.
Onko nykyajan työssäkäyvät tottuneet liian hyvään kun tavallinen perusduuni ei enää kelpaakaan, varsinkaan sillä tavallisella perusduunarin palkalla?
Tässä vaiheessa viimeistään kuuluu alkaa mölisemään kasvavista luokkaeroista ja ihmisten eriarvoisuudesta... Rikkailla on asiat paremmin kuin köyhillä ja muuta liibalaabaa, rikkaat elää kauemmin koska köyhimmillä ei ole varaa terveydenhuoltoon. Käsittääkseni suomen sosiaalirakenne mahdollistaa kaikista köyhimpienkin terveydenhuollon. Mikäli köyhällä ei itse ole varaa maksaa lääkärikulujaan niin valtio auttaa. Valtion auttavaan kassaan taasen virtaa rahaa niiden rikkaiden verorahoista. Niin kauan kun Suomessa on rikkaita veronmaksajia toimii sosiaalitukikin.
Kaikki eivät kuitenkaan voi olla niitä rikkaita, eikä niin kuulukaan olla. Maailma tarvitsee roskakuskeja ja siivoojiakin. Silti ihmettelen mikä siinä on niin vaikeaa olla tyytyväinen elämäänsä vaan sen sijaan täytyy velloa paskassa fiiliksessä ja oikein kasvattaa katkeruuden muuria ympärillään. Persepektiiviä hyvät valittajat! Suomessa ihmisistä kuitenkin huolehditaan valtion kustannuksella. Täällä ei tarvitse kuolla nälkään tai kylmyyteen. Eri asia on sitten jos joku juoppo vetää pään täyteen Sorbusta ja sammuu luimhankeen sillä seurauksella ettei aamulla enää herääkään siitä. Tämä on juopon oma valinta, ei yhteiskunnan syytä.
Tästä onkin hyvä rakentaa aasinsilta tasa-arvoon. Nykypäivänä tuntuu tasa-arvon merkitys muuttuneen melko radikaalisti siitä mitä sanan luulisi tarkoittavan.
Minulle tasa-arvo tarkoittaa tasapuolista kohtelua sukupuoleen, ikään tai tulotasoon riippumatta. Mistä siis johtuu että moni äänensä kuuluville saanut mielenilmaisija haluaisi nimenomaan vaikuttaa parempituloisten elämään parantaakseen heikompituloisten oloja? Onko tämä sitten tasa-arvoa, viedään rikkailta, annetaan köyhille?
Eikö se juuri tarkoita sitä että vähempi varaisia suositaan rikkaampien kustannuksella. Aika häilyvää tasa-arvoa minusta. Progressiivisen verotuksen ansiosta nämä parempituloiset jo muutenkin maksavat suhteessa enemmän veroja kun pienituloiset. Halutaanko tätä kuilua entisestään kasvattaa?
On jo melkein vääryyttä tienata hyvin tässä maassa. Sitä halveksitaan ja mikäli vielä erehdyt näyttämään parempaa elintasoa ulospäin saat vastineeksi halveksuvia katseita ja automaattisesti kapitalistin leiman otsaasi!
Kateus on sairautta pahimmillaan sillä se saastuttaa mielen ja saa uhrinsa ajatusmaailman vääristymään. Mikäli on oltava kateellinen jollekin paremmista elinoloista, silloin kuuluisi olla myös kateellinen siitä vaivannäöstä mitä tämä parempituloinen on joutunut näkemään elintasonsa eteen. Ajatella pintaa syvemmälle, sillä totuus ja vaaditut uhraukset eivät ehkä olekaan enää sen kateuden arvoisia.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Superlasten aikakausi
No niin, vaikka pyhästi vannoin ettei blogini pyöri lasten ympärillä niin mikäs sen parempi tapa aloittaa bloggaaminen kuin kirjoittamalla lapsiaiheinen teksti. :)
Olen tässä viime aikoina havainnut mielenkiintoisen ilmiön lapsiperheiden keskuudessa ja erityisesti pienten lasten äitien keskuudessa. Siitä hetkestä asti kun lapsi syntyy pahaa aavistamattomana tähän julmaan maailmaan alkaa lasten äitien ylläpitämä taistelu. Taisteluun ei tarvitse kenenkään erikseen ilmoittautua, päinvastoin sinun odotetaan osallistuvan taistoon heti saatuasi lapsesi syliisi.
Kyseessä ei ole yhteisen hyvän saavuttaminen eikä edes paremmat Kelan tuet... Ehei tässä on kyseessä taisto oman lapsen paremmuudesta verrattuna muihin lapsiin.
Jokainen on varmasti joskus kuullut jotain vastaavaa:
"Meidän Martti se jo oppikin kääntymään mahalleen jo kahden kuukauden ikäisenä!"
"Voi eihän tuo vielä mitään, meidän Liisa osaakin jo sanoa 'isi' ja ikää on vasta kolme kuukautta!"
Tämmöiset kommentit on helposti naamioitavissa ylpeydeksi oman lapsen kehityksestä mutta valitettavan monella vanhemmalla leikkimielinen kisailu muuttuu todelliseksi taisteluksi olla sen osaavimman lapsen äiti. Rajatapauksissa ei keinoja kaihdeta vaan pienen lapsen leikit ja puuhailut muuttuvat ryömintäsulkeisiin ja lusikan käyttö harjoituksiin.
Onko kultaisen lapsuuden käsitys häviämässä ja tilalle tulee superlasten aikakausi? Miksi lapsi ei saa olla lapsi vaan ennemminkin huippuunsa viritetty ihmishybridi?
Olen tässä viime aikoina havainnut mielenkiintoisen ilmiön lapsiperheiden keskuudessa ja erityisesti pienten lasten äitien keskuudessa. Siitä hetkestä asti kun lapsi syntyy pahaa aavistamattomana tähän julmaan maailmaan alkaa lasten äitien ylläpitämä taistelu. Taisteluun ei tarvitse kenenkään erikseen ilmoittautua, päinvastoin sinun odotetaan osallistuvan taistoon heti saatuasi lapsesi syliisi.
Kyseessä ei ole yhteisen hyvän saavuttaminen eikä edes paremmat Kelan tuet... Ehei tässä on kyseessä taisto oman lapsen paremmuudesta verrattuna muihin lapsiin.
Jokainen on varmasti joskus kuullut jotain vastaavaa:
"Meidän Martti se jo oppikin kääntymään mahalleen jo kahden kuukauden ikäisenä!"
"Voi eihän tuo vielä mitään, meidän Liisa osaakin jo sanoa 'isi' ja ikää on vasta kolme kuukautta!"
Tämmöiset kommentit on helposti naamioitavissa ylpeydeksi oman lapsen kehityksestä mutta valitettavan monella vanhemmalla leikkimielinen kisailu muuttuu todelliseksi taisteluksi olla sen osaavimman lapsen äiti. Rajatapauksissa ei keinoja kaihdeta vaan pienen lapsen leikit ja puuhailut muuttuvat ryömintäsulkeisiin ja lusikan käyttö harjoituksiin.
Onko kultaisen lapsuuden käsitys häviämässä ja tilalle tulee superlasten aikakausi? Miksi lapsi ei saa olla lapsi vaan ennemminkin huippuunsa viritetty ihmishybridi?
Kuinka kaikki alkoi...
Ensimmäinen kerta on aina vaikein, niin myös tässä blogin kirjoittamisessakin. Kuten blogin nimi antaa ymmärtää allekirjoittanut on pullantuoksuinen kotirouva.. ainakin melkein ;) Kotirouvaksi voin itseäni tituleerata, pullantuoksuiseksi en niinkään. Tämä blogi tuskin tulee kovasti käsittelemään psykologiaa ja vielä vähemmän leivontaa. Kahteen lauseeseen tiivistettynä tätä blogia kirjoittaa kotirouva jolla on mielipiteitä, joskus hyvin kärkkäitä ja provosoiviakin. Hämmästelen ja kummastelen maailmaa ruohonjuuritasolta.
Pyhästi lupaan ja vannon ettei tästä tule yhtä niistä blogeista jossa tylsistynyt kotiäiti valittaa arjen tylsyyttä joka pyörii kakkavaippojen ja ruokatahrojen ympärillä. En myöskään tule hehkuttamaan pienimmän perheenjäsenemme suuria saavutuksia kuten ensimmäisiä hampaita, ryömimisharjoituksia enkä edes sitä kuinka herttaisesti se meidän pikku hellanlettas osasikaan tänään jokeltaa. Ei, näitä blogeja löytyy jo ihan riittävästi. Kaikki kunnioitus kyseisten blogien kirjoittajille, se vaan ei ole minun juttu.
Tervetuloa mukaan kummastelemaan maailman menoa kanssani! :)
Pyhästi lupaan ja vannon ettei tästä tule yhtä niistä blogeista jossa tylsistynyt kotiäiti valittaa arjen tylsyyttä joka pyörii kakkavaippojen ja ruokatahrojen ympärillä. En myöskään tule hehkuttamaan pienimmän perheenjäsenemme suuria saavutuksia kuten ensimmäisiä hampaita, ryömimisharjoituksia enkä edes sitä kuinka herttaisesti se meidän pikku hellanlettas osasikaan tänään jokeltaa. Ei, näitä blogeja löytyy jo ihan riittävästi. Kaikki kunnioitus kyseisten blogien kirjoittajille, se vaan ei ole minun juttu.
Tervetuloa mukaan kummastelemaan maailman menoa kanssani! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)